Ruotsi on kiva mutta hyödytön kieli

Kuvan lähde

Otsikko ei ole minun, vaan lainattu Ilkka Malmbergin Hesarissa 4.5.2014 olleessa kolumnista.  Kolumni oli kuin minun kynästäni lähtöisin, paitsi että Malmberg kirjoittaa paremmin kuin minä, hän on käynyt oppikoulussa kielilinjan, minä matikkalinjan ja minä olen opiskellut koulun jälkeen vain yhtä uutta kieltä, venäjää. Malmbergin listalla on yhdeksän, osa nimeltä mainitsemattomia.

Vertailun vuoksi oma kielellinen historiani, lyhyemmän kaavan mukaan.

Koulussa valitsin tietenkin matikkalinjan. Pitkää ruotsia, pitkää saksaa, erityisen lyhyttä englantia. Typeryyttäni en viitsinyt panostaa yhtään englannin opiskeluun. Kokeistakin sain kiitettäviä vain siihen aikaan yleisesti harrastetun pienen vilpin avulla, jota myös lunttaamiseksi kutsuttiin. Ylioppilaskirjoituksissa kirjoitin lyhyestä englannista nippa nappa A:n (sen verran oli ymmärystä kuitenkin, että en edes yrittänyt luntata), pitkistä kielistä kummastakin  jäin muutaman pinnan päähän L:stä.

Yliopistossa minulle oli melkoinen shokki, kun huomasin kurssimateriaalin olevan lähes kokonaan englanninkielistä. Sinikka Sokan esittämän laulun Minä kaipaan Espalle takaisin sanoja lainaten "ei auttanut, vaikka tiesin mitä on fünfzehn ja fyra". Kun opiskelu muutenkin oli melkoista tervassa rämpimistä, niin englannin opettelu suunnilleen alusta alkaen ei ollut omiaan helpottamaan alkuvaikeuksia. Siihen aikaan ei ollut minkäänlaista kielen opetusta matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa.

Jotenkin siitä selvittiin maisterin papereihin asti. Vasta jälkeenpäin tajusin, että olisin voinut yhtä hyvin opiskella matikat ja fysiikat ruotsiksi, koska molemmissa aineissa suurin osa kursseista luennoitiin molemmilla kotimaisilla kielillä. (Kohta nähtävästi ei enää kummallakaan.) Olisin oppinut "ilmaiseksi" mm. fysiikan ruotsinkielisen sanaston, josta olisi minulle ollut iloa viime vuonna, kun kävin pitämässä fysiikan esityksiä muutamassa ruotsinkielisessä koulussa. Tosin opitun taidon realisoitumista olisi saanut odottaa pyöreät 40 vuotta, mutta hyväähän ei koskaan odota liian kauan.

Työurani tein suomenkielisessä koulumaailmassa. Ylipäänsä koko toimintani on perustunut oman äidinkieleni suulliseen ja kirjalliseen hallintaan. Englanti on ollut välttämätön apukieli, muut lähinnä kuriositeetteja, joilla voi enempi vähempi brassailla. Paitsi tietysti venäjällä asuessani maassa parin vuoden ajan 70-luvulla. Sen ajan Neuvostoliitossa ei muilla kielillä kuin venäjällä pärjäsi käsimerkkejä huonommin.

Viime vuosien aikana olen ollut mukana useassakin EU-projektissa. Niiden yhteinen kieli on ollut aina englanti. Pärjään englannilla välttävän ja tyydyttävän rajamailla. Yleensä paremmin kuin suurten kielimaiden, kuten ranskan tai espanjan edustajat, mutta huonommin kuin vaikka kreikkalaiset. Projekteissa mukana olleiden ruotsalaisten ja saksankielisten edustajien kanssa puhun mielelläni kahvipöydässä heidän äidinkielellään, ja kovalla äänellä. Sillä kompensoin vaatimatonta englannin taitoani, koska useiden kielten vaatimatonkin osaaminen herättää aina suurta arvostusta suurten kielimaiden edustajien keskuudessa. Miten joku voi osata noin montaa eri kieltä?

"No, kun te muut olette niin sivistymättömiä, että ette osaa suomea."

Kun Hesaria ei tule kaikille, niin alla Malmbergin juttu sitaattina.

"Ruotsi on kiva mutta hyödytön kieli

Olen opiskellut kaiken maailman kieliä. Nyt tajuan, että olisi pitänyt oppia vain yksi.

Tykkään kielistä. Lähes koko elämäni ajan olen opiskellut jotakin kieltä. Tuhansia tunteja.

Mutta osaan käyttää sujuvasti ainoastaan suomea. Minulla ei ole niin kutsuttua kielipäätä. Olen kateellinen kaikille niille kaksi- tai kolmikielisille kavereilleni, jotka vaihtavat kieltä lennosta.

Koulussa valitsin tietenkin kielilinjan. Pitkää ruotsia, pitkää saksaa, lyhyttä ranskaa ja englantia.

Aika moni koulua käynyt suomalainen osaa kolmea neljää kieltä, mikä herättää ulkomailla hämmästystä. Silloin tuntee ylpeyttä suomalaisesta koululaitoksesta.

Kehuihin on tapana vastata, että suomea puhuu niin harva, että meidän on opiskeltava muitten kansojen kieliä.

Maailmassa, jossa kasvoin, ei ollut vaikea motivoida itseään. Kielet avasivat maailman. Ranska oli taiteen, diplomatian, gastronomian, kilpapyöräilyn, rakkauden ja jopa postin kieli. Sen osaamisessa oli rankasti statusta.

Saksa taas oli tekniikan, kaupan, mäkihypyn, runouden ja filosofian kieli, jota luokan tytöt oppivat seurustelemalla, kun kaupunkiin tuli kesäisin mukavia saksalaispoikia. Ruotsia tarvitsi, kun lähti kesätöihin Ruotsiin.

Sivistyneet ihmiset osasivat kieliä. Usein kuuli elämänohjeen: Opiskele kieliä, nuori mies. Se kannattaa aina.

Se oli monikielinen Eurooppa. Saksalla pärjäsi koko Keski-Euroopassa, Ranskassa taas selvisi ainoastaan ranskalla, Italiassa oli osattava italiaa. En muista koskaan yrittäneeni puhua ruotsalaiselle englantia.

Nicht hinauslehnen, Ne pas se pencher au dehors, È pericoloso sporgersi, Do not lean out.

Mutta se Eurooppa on menneisyyttä. Jos nykyisin yritän sönköttää nuorelle berliiniläiselle saksaa, hän vaihtaa sen sitkeästi yhä uudelleen englanniksi. Sama Tukholmassa. Hollannissa ja Tanskassa ihmisiä voi puhutella suoraan englanniksi. Virolaiset poliitikot vastaavat nykyisin englanniksi, aiemmin suomeksi. Katainen ja Reinfeldt puhuvat keskenään tasaveroisesti englantia.

Vaihtavatko helsinkiläishipsterit Air Berlinin lennolla kielen saksaksi? Zweimal Kaffee mit Milch, bitte. Epäilen.

Nyt puhutaan euroenglantia. Eurooppa on muuttunut suureksi lentoasemaksi, ja lentoasemilla on luontevaa kommunikoida ainoalla ilmaliikenteen kielellä. Et edes tiedä, mitä olisivat muilla kielillä Baggage drop, Security check, Transfer flights.

Olin valinnut väärän taktiikan. Luin kaikkia muita kieliä paitsi englantia, sillä sitä oppi amerikkalaisilta kavereilta ja popmusiikista. Ja sille tasolle se jäi, oli niin kiire opiskella muita kieliä, tulla kansainväliseksi.

Mutta – huomasin järkytyksekseni – hyvä kielitaito tarkoittaakin nyt sujuvaa englantia. On plussaa, jos lisäksi selviää jollakin muulla kielellä. Olin opetellut yhdeksää kieltä, enkä osannut yhtään niistä kunnolla. Lukiolaisetkin puhuvat parempaa englantia kuin minä.

Tiedän, mitä aiotte sanoa. Jos haluaa ymmärtää syvästi Portugalia, on puhuttava sukkaa kutovan mummon kanssa portugalia.

Olen ihan samaa mieltä. Mutta oikeasti tavallisempaa on joutua puheisiin nykyeurooppalaisen kanssa, joka taatusti puhuu parempaa englantia kuin minä portugalia.

Minustakin on kivempi keskustella niin, että edes toinen puhuu äidinkieltään. Inhoan euroenglannin latteutta. Valtaosaa ihmisistä se ei häiritse.

Tässä vaiheessa aina sanotaan, että kielten oppiminen on myös kulttuurin oppimista. Oui, oui.

Mutta vaeltavathan länsinuoretkin rinkat selässä ympäri Aasiaa tutustumassa vieraisiin kulttuureihin, mutta eivät opettele hindiä, nepalia, thai-kieltä tai tagalogia.

Sanon tämän raskain mielin: olisin voinut käyttää aikani paremmin kuin taivuttelemalla ranskan ja espanjan verbejä.

Kielipääomastani tuli värikäs laahus, jota on kyllä mukava esitellä, mutta aika epäkäytännöllinen se on. Jos nyt olisin kaksikymppinen, vaihtaisin sen kyllä virheettömään englantiin.

En minä halunnut tällaista Eurooppaa, mutta tällainen siitä tuli. Olisin viihtynyt siinä vanhassa paremmin.

Koululaiset pänttäävät: nous reussissions, vous reussissiez, ils reussissaient, mutta eivät kuule missään ranskaa. He oppivat taitavasti sijoittamaan saksan modaaliapuverbin pääverbin infinitiivissä lauseen loppuun, mutta eivät ymmärrä mitä tarkoittaa Hände hoch! tai Hau ab!

Menneessä maailmassa oli ranskan-, venäjän- ja italiankielisiä elokuvia, saksalaisia poliisisarjoja.

Millä ihmeellä motivoin seuraavaa sukupolvea opettelemaan kieliä, joita he eivät kuule missään? Ei saksalaisia sloganeita, ei ranskalaisia fraaseja.

Maailmassa ei näy mitään merkkejä siitä, että englannin voittokulku pysähtyisi.

Päinvastoin, se luultavasti kiihtyy: englanninkielisiä sanoja ja sloganeita tulee suomen sekaan lisää. Lapsemme käyttävät arjessaan vielä enemmän englantia.

Ja nyt tullaan arkaan asiaan.

Miten motivoin lapsen lukemaan ruotsia? Varsinkin, jos asun vaikka Kuopiossa tai Kajaanissa. Entä jos hän kuulee, että Ahvenanmaan kouluissa suomi ei ole pakollinen kieli?

Pohjoismainen yhteys? Kas, kun ei Kalmarin unioni.

Minusta ruotsin pitäisi olla koulussa vapaaehtoista. Kaikkeen ei ole aikaa.

Nyt nousi monta persukorttia. Sanomalla näin joutuu äkkiä sijoitetuksi perussuomalaisten leiriin.

Jos jonkin aineen on edelleen oltava koulussa pakollista, niin ainakin historian.

Että ymmärtäisi, mitä maailmassa tapahtuu. Historia on tunnettava, jotta ei eläisi menneessä.

Teen tämän nyt vielä selväksi: Pidän Ruotsista ja ruotsin kielestä, ja minusta on hauskaa yrittää puhua ruotsia. Hufvudstadsbladet on hyvä lehti, ja ruotsinkieliset tv-ohjelmat ovat mainioita. Suosittelen lämpimästi ruotsin opiskelua. Mutta maailma on muuttunut.

Englanti on voittanut pelin. Unfortunately."

ps. 7.5.2014

Näky, mikä sai minut iloiseksi ajaessani tänä aamuna Rekolan Joukontietä. Rekolan koulun oppilaat hymyssä suin siivoamassa tienvarsia. Tämä on minusta monin verroin tärkeämpää opiskelua elämää varten kuin mikään yksittäinen koulun oppiaine voi antaa. Oppia pitämään huolta niin itsestään, kuin muista ihmisistä ja ympäristöstään. Se on aivan sama, millä kielellä se tehdään.