Tämä kuva koplaa yhteen kaikki alla olevan jutun keskeiset teemat. Jalkapallon, rukoilemisen ja epäonnistumisen. Cristiano (nimi tarkoittaa Kristuksen seuraajaa) Ronaldo rukoilee taivaallista apua rangaistuspotkukilpailussa Portugalin ja Espanjan välisessä EM-kisojen ottelussa vuonna 2012. Joko rukousta ei kuultu tai siihen vastattiin kieltävästi. Espanja voitti rankkarikisan 4-2. Ronaldo itse Portugalin viimeisenä laukaisijana ei päässyt enää edes yrittämään, kun Espanja oli karannut jo tavoittamattomaan johtoon.
Länsiväylä-lehdessä oli Lasten Heurekasta kertovan pikku juttu. Siinä kerrottiin mm. "…kohteisiin sijoitetuista tableteista
löytyy toimintaohjeet ja kohteeseen liittyviä hauskoja ja selkokielisiä
tieteellisiä faktoja. Moni on yllättynyt, että kovin voima potkuun saadaan
kimmoisasta törmäyksestä, eli kun potkaistaan vastapalloon".
Piti käydä oikein katsomassa, mitä hauskoja ja selkokielisiä
faktoja olin tähän kohtaan kirjoittanut.
"Fysikaalisena ilmiönä pallon potkaisu on törmäys. Se,
mitä törmääville kappaleille tapahtuu törmäyksen jälkeen, riippuu kolmesta
tekijästä. Törmäyksen kimmoisuudesta, törmäävien kappaleiden massojen suhteesta
ja kappaleiden nopeuksista.
Mitä kimmoisampi törmäys on, mitä suurempi on törmääjien
massojen suhde ja mitä suurempi on niiden nopeusero, sitä suuremmalla vauhdilla
kevyempi kappale lähtee törmäyksen jälkeen liikkeelle. Jalkapallossa kovimmat
vedot saadaan aikaan potkaistaessa vauhdista kovaksi pumpattua palloa
vastapalloon: potkaisija juoksee tällöin kohti vastaan liikkuvaa palloa."
Osmo A. Wiion tunnettu teesi väittää, että viestintä epäonnistuu aina – paitsi sattumalta. Nyt ei sattuma toteutunut ainakaan tämän toimittajan kohdalla. Tosin toimittajat ovat ennekin osanneet yllättää minut fysiikkaan liittyvillä tulkinnoillaan.
Kun viestin lähettäjän ja vastaanottajan käsitykset viestin
sisällöstä eivät kohtaa, niin joutuu miettimään, kummassa päässä viiraa
enemmän. Tähän ongelmaan törmäsin opettajaurallani oppilaiden kokeita
korjatessani reilusti useammin kuin olisin halunnut. Opetinko tosiaan asian
olevan noin vai eikö opetus vain mennyt perille?
Länsiväylän juttu oli sinänsä ihan hauska buffi Heurekan
näyttelyyn. Jos siinä fysiikka meni vähän poskelleen, niin eihän se maailmaa
kaatava juttu ole. Pikemminkin sääntö kuin poikkeus tämän tapaisissa jutuissa.
Länsiväylälehden samassa numerossa oli myös seuraava uutinen:
"Rukousiltoja Espoossakin vuosikausia pitänyt
maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaara on saanut porttikiellon Espoonlahden
seurakuntaan.
– Olemme sopineet, että hän ei enää tule meidän seurakuntaan
eikä meillä ole yhteistyön jatkon edellytyksiä, sanoo Espoonlahden seurakunnan
kirkkoherra Jouni Turtiainen .
Toimituksen tietojen mukaan hänellä on porttikielto myös
muihin Espoon kirkkoihin.
Turtiaisen päätös liittyy Espoonlahden kirkossa vuosi sitten
järjestettyyn tilaisuuteen, jossa naisen katsottiin joutuneen hengellisen
väkivallan uhriksi.
Huhtikuun lopulla kerrottiin tapauksesta, jossa
kohusaarnaaja Pirkko Jalovaaralta apua hakenut nainen päätyi pyörätuoliin, kun
saarnaaja suggeroi hänet kävelemään ilman hänelle määrättyjä kainalosauvoja.
Seuraava Jalovaaran rukousilta oli tarkoitus järjestää
Espoossa Espoonlahden kirkossa 7. toukokuuta, mutta kirkkoherra oli
edellyttänyt Jalovaaran anteeksipyyntöä.
Nyt Turtiainen kuitenkin sanoo, että asiasta on keskusteltu
laajasti Jalovaaran, työyhteisön ja piispankin kanssa. Turtiainen sanoo, että
Jumala vastaa kaikkien rukouksiin, jotka vain rukoilevat eikä Jalovaaraa
tarvita siinä välittäjänä.
– Meillä on yksi välittäjä, Jeesus, ja se riittää,
Turtiainen sanoo."
Jos Länsiväylän toimittajalla oli Heurekan jutussa vähän
puutteita fysiikassa, niin Jalovaaralla niitä tuntuu olevan fysiologiassa. Tai
sitten viestintä Jumalan kanssa on yksinkertaisesti vain epäonnistunut. Miten
muuten voisi tulkita sen, että kainalosauvoja tarvitsevia jalkoja ei saatu
kantamaan omillaan? Wiion teesin innoittamana teenkin siihen korollaarin:
"Rukoilu epäonnistuu aina – paitsi sattumalta". Sekin tuntuu
riittävän useimmille uskovaisille vakuuttavaksi todisteeksi Jumalan
olemassaolosta.
32 kommenttia:
Ronaldolla on kädet ihan väärin. Niiden pitää olla joko ristissä (sormet toistensa lomissa) tai kämmenet toisiaan vasten yhteen liitettynä ja Taivasta kohti osoittaen. Ei ihme, että Portugali hävisi. Ronaldo rukoili väärin.
Ok! Siis "Väärin rukoiltu".
Miksi Jumala auttaisi rukoilijaa voittamaan urheilukilpailussa kilpakumppaninsa? En ymmärrä.
Tutkimattomat ovat Herran tiet! Raamatun nerokkain lause. Vastaus kaikkeen.
Bible is theory of everything and answer to everything. Cool!
Mikä ero on rukoilemisella ja manaamisella?
Onhan se vähän niin kuin luvattu: "Kun hän huutaa minua, minä vastaan. Minä olen hänen tukenaan ahdingossa, pelastan hänet ja nostan taas kunniaan."
Sama kuin vapaustaistelijalla ja terroristilla.
Toinen on meidän puolella.
Mikä on poikkitieteilijän mielipide Pirkko Jalovaaran tai Leo Mellerin kaltaisista uskonnollisista rosvoista, jotka vievät härskisti rahat yksinkertaisilta sieluilta?
Mikä tuossa Länsiväylän palloon liittyvässä tekstissä on väärin tulkittua? Vähän huolimatonta termien käyttöä, mutta muutenhan siinä sanotaan ihan samaa mitä omassakin tekstissäsi. Vai mitä missaan?
Vastapalloon potkaiseminen ja kimmoinen törmäys ovat kaksi toisistaan riippumatonta tapahtumaa, eivät suinkaan synonyymeja.
Minulla viereksii tuolla pihalla vanha keilapallo. Sopii tulla potkaisemaan, jos haluaa kokea, miltä vähemmän kimmoinen törmäys tuntuu.... ;)
Sama mieltä nimimerkki "Anonymouksen" kanssa. Poikkitieteilijä on tässä turhan pedanttinen. Ei Länsiväylän teksti oleellisesti poikkea alkuperäisestä. Yksi eli-sana ei ole mielestäni oleellinen. Oleellista on tuo vastapallo.
Yksi sana muuttaa usein lauseen merkityksen kokonaan. ( Esimerkiksi "EI"... ;) )
Tässäkin sana "eli" rinnastaa kaksi asiaa synonyymeiksi, vaikka ne sitä eivät mitenkään ole.
Joukkotiedotusvälineisiin kirjoittelevalta sopii minusta edellyttää auttavaa käytettävän kielen taitoa, vaikka muutoin niin noko nuukaa ei olisikaan.
Eihän Länsiväylän artikkeli ole mikään fysiikan kokeen vastaus. Minun postaukseni kärki koitti olla siinä, miten huonosti viesti usein tavoittaa kuulijan tai lukijan, vaikka viestijä on yrittänyt tehdä siitä niin selkeän kuin mahdollista. Näitäkin tekstejä hiottiin kahden kirjoittajan ja usean heurekalaisen voimin aika pitkään, ennen kuin ne tulivat lopulliseen muotoonsa. Missään tapauksessa ne eivät ole huitaisten tehtyjä.
Lasten Heurekan tieteellisissä selityksissä oli 600 merkin katto. Oleellinen asia oli pakko puristaa siihen merkkimäärään. Vaikka se oli rajoitus, niin se myös auttoi keskittymään olennaiseen. Tekstirönsyt oli pakko karsia. Kahden törmäävän pallon yksinkertaisessa matemaattisessa mallissa on viisi suuretta, joista pallojen massoja voidaan tässä tarkastella niiden suhteena ja pallojen nopeuksia niiden erotuksena. Kolmas on törmäävien pallojen välinen kimmokerroin. Koitin saada tekstissä esille, että potkaistun pallon nopeus riippuu erikseen näistä kolmesta tekijästä. Nähtävästi en onnistunut.
Ymmärrän hyvin, miksi toimittaja on haksahtanut tässä tulkinnassaan. Fysiikka ylipäänsä ei kuulu kovin monen toimittajan vahvuusalueisiin. Kun sen peruskäsitteet ovat päässä enemmän tai vähemmän sotkuisena mössönä, niin luetusta tekstistä saa usein itse kirjoitettua vain samoja sanoja sisältävän, mutta täysin päättömän lauseen, joka itsestä kuulostaa ihan hyvältä.
Sama syndrooma vaivaa monia (lähes kaikkia?) poliitikkoja. Kun asiaan kuin asiaan pitää ottaa kantaa, niin väliin kuulee sellaista tekstiä, josta alkaa epäillä, onko puhuja lainkaan täysjärkinen. Minusta olisi helpompi sanoa suoraan, että ei tunne asiaa niin hyvin, että voisi ottaa kantaa. Tietenkin jos se olisi poliitikon vakiovastaus, niin ei sekään herättäisi hirveästi äänestäjän luottamusta.
Ajokorttitutkinnossa oli minun aikoinani kieroja kysymyksiä. Etenkin vain tai ainoastaan sanoilla käännettiin koko kysymys siten päälaelleen, että joillakin sitä tajuamattomilla oli suuria vaikeuksia päästä kirjallisesta kokeesta lävitse, vaikka ajoivat ihan hyvin ja tunsivat liikennesäännöt sillä tarkkuudella kuin oli tarpeellista.
Omasta tutkinnostani, josta on aikaa jo yli 45 vuotta, on jäänyt katkeruudella mieleen seuraava. Minulla oli kirjallisessa kokeessa (johon olin valmistautunut hyvin) yksi väärin. Kysymys kuului seuraavasti: "Onko ambulanssilla etuoikeus lossille vain silloin, kun se on hälytysajossa?"
Vaikka kaikki mahdolliset kysymykset olivat etukäteen luettavissa, niin enpä sattunut muistamaan. Ajattelin asiaa käytännön läheisesti. Jos olen lossijonossa viimeinen lossille mahtuva auto ja minun taakseni tulee ei-hälytysajossa oleva ambulanssi, niin annanko tietä? Totta kai annan varmuuden vuoksi, monestakin eri syystä. Ambulanssin kulku on kuitenkin tärkeämpää kuin minun. Voihan olla, että muistan tieliikennelain tältä osin väärin. Antamalla tietä en varmasti syyllisty rikkomukseen, ottamalla sen viimeisen paikan niin voisi käydä.
Vastaukseni oli järkevä, mutta väärä. Siitä tuli pukki ja kun vielä ajokokeessa ajoin kerran jalkakäytävälle, niin läpipääsyni oli siinä ja siinä. Läpi meni kuitenkin.
Jalovaaraa ei on ole koskaan tavannut, Mellerille sanoin kerran kättäpäivää, kun hänen tyttärensä pääsi ylioppilaaksi koulusta, jossa olin tytärtä opettanut. Minun on vaikea uskonnottomana asettua uskovaisen pään sisään, mutta epäilen heidän kuitenkin olevan itse itsensä kanssa sinut. Vaikka se ulkopuolisen silmin hyvin härskiltä nimenomaan tässä "hurskaassa" viitekehyksessä näyttääkin. Ihmisen luontaisiin taipumuksiin kun kuuluu selittää oma käyttäytymisensä parhain päin ja itse uskoa siihen.
Siinä mielessä en pidä heitä huijareina, koska he mitä ilmeisemmin uskovat olevansa "Jumalan asialla" kuin Blues Brothers Jake ja Elwood saman nimisessä elokuvassa. Jos minä ryhtyisin rahastamaan mummoja lupaamalla heilee taivaspaikkaa pientä (tai mielummin suurta) lahjoitusta vastaan, se olisi huijaamista, koska en itse usko siihen lainkaan.
"Uskomme Jumalaan, mutta luotamme käteiseen". Näin kumpikin yllämainittu onkin nähtävästi ymmärtänyt tehdä, eli merkittävä osa tuloista on tullut kirjanpidon ulkopuolelle jäävistä kolehtimaksuista.
Miten olisit muka itse kirjoittanut Länsiväylän toimittajana?
Vaikka näin: "Moni on yllättynyt, että kovin voima potkuun saadaan pallon ja jalan nopeuseron ollessa suuri, eli kun potkaistaan juoksusta vastapalloon."
Jos minulta kysytään, niin vastaus on: "Ei mitään". Uskovien vastaus on varmaan aika lailla eri sisältöinen.
Minusta tässä on vähän samaa problematiikkaa kuin käännöksissä nykyään. Riittää, kunhan teksti on vähän sinne päin. Pääasia, että työ on tehty nopeasti, siis halvalla.
Kääntäjän puolisona voin tämän kyllä allekirjoittaa. itsekin toimin jonkinlaisena kääntäjänä, kun yritän kertoa tieteellisistä asioista sellaisin termein ja kielikuvin, että muutkin kuin asiantuntijat saisivat siitä jonkinlaisen käsityksen. Ei se helppoa ole ja vie aikaa. Tässä Lasten Heurekan tapauksessa kiitokset ja kumarrukset Heurekan suuntaan. Minulle ja toiselle kirjoittajalle Pekka Juutilaiselle annettiin riittävät ajalliset ja muutkin resurssit tehdä työmme huolella. Jos tekstit eivät ole onnistuneet, niin voimme katsoa vain peiliin.
Toimittajan tekstistä mielestäni huokuu se oivallus, että äkkiseltään tuntuu omituiselta, että pallo lähtee potkun jälkeen lujempaa, jos se ennen potkua tuli potkaisijaa kohti juuri eri suuntaan. Monen maalaisjärki sanoo, että suunnan vaihtoon vain kuluu energiaa sen sijaan että se myös voisi tuoda sitä. Silloin helposti ajattelee, että paikallaan tai jo potkun suuntaan kulkevan pallon potkaisu olisi parasta.
Tämän blogin tekstistä saa sen kuvan, ettei toimittaja ole ollenkaan tajunnut mitä Timon alkuperäisessä tekstissä on sanottu. Mielestäni toimittaja on nimenomaan tajunnut sen olennaisen, vaikkei kirjoittanutkaan täsmällistä tekstiä, joko huolimattomuuttaan, osaamattomuuttaan tai ehkä molempia. Siinä mielessä alkuperäinen teksti on tehnyt tehtävänsä erinomaisesti, eli popularisoinut tiedettä. Tuskin sen tehtävä olikaan pikakouluttaa humanisteista tiedemiehiä.
Nämä jälkimainingit ovat ihan turhaa pilkunnussintaa. Maailmassa on huomattavasti parempiakin asioita nussittavana.
Menee vänkäämiseksi tai pilkunnussimiseksi, kuten PM alla kirjoittaa, mutta menköön (koska myös poikkitieteilijällä on tapana vängätä).
Tuo virke on myös virheellinen, eli-sana rinnastaa kaksi asiaa synonyymeiksi, joita ne eivät ole.
Mutta miten olisi tällainen muotoilu, kelpaako tämä poikkitieteilijälle? Kovin voima potkuun saadaan, kun potkaistaan juoksusta vastapalloon.
Eli-sana ei suinkaan ole matemaattinen yhtäläisyysmerkki, vielä vähemmän ekvivalenssi. Wiki-sanakirja antaa sille mm. merkityksen "toisin sanoen". Siis "...pallon ja jalan nopeuseron ollessa suuri, toisin sanoen kun potkaistaan juoksusta vastapalloon." Eihän sekään mikään briljantti lause oli sen paremmin tyyliltään kuin sisällöltään, mutta etäännyttää sisältöä hieman synonyymista yleisempään asioiden rinnastukseen. Kun ehtoja on kolme; kimmoisuus, massojen suhde ja nopeudet, niin ehkä tässä on hyvä tuoda lukijalle tiedoksi se, minkä fysikaalisen ehdon vastapalloon potkaisu täyttää.
Sillä ei tietenkään ole mitään merkitystä, mikä minulle kelpaa ja mikä ei. Tämän bloggauksen punainen lanka yritti olla siinä, miten vaikeaa viestintä on. Armeijassa tämä on ratkaistu nerokkaasti. Käskyn saaneen pitää toistaa käsky omin sanoin. Sillä tavalla hän tulee kuitanneeksi ymmärtäneensä käskyn sisällön käskijän tarkoittamalla tavalla.
Toimittajan jutussa oli yksi lause koskien fysiikkaa. Se oli joko ymmärretty väärin tai sitten vain muotoiltu huolimattomasti. Minun tekstissäni on parissakin kohtaa tekstiä, joissa pidän tätä virhettä vähäisenä. Ylipäänsä koko lauseen esille ottaminen oli vain johdanto varsinaiselle poikkitieteelliselle jutulleni, jossa keskeistä oli viestinnän taipumus epäonnistua muuten kuin vahingossa. Siinä mielessä tämän bloggauksen kommentit ja minun vastaukseni niihin lienevät varsin hyviä todisteita tämän asian suhteen.
Viimeksi mainittuja käsitteleviä sivustoja on netissäkin vähintäänkin riittävästi. On kuitenkin vain yksi poikkitiedepalsta, joten eiköhän sekin kaikkine epäkorrekteineenkin aiheineen tähän yleisen nettihässimisen joukkoon mahdu? Diversiteettiä, nääs.
Tämä bloggaus, kommentit ja viestinnän onnistuminen on tosiaan loistava esimerkki. Varsinkin kirjallinen viestintä kapeine kaistanleveyksineen se vaikeaa onkin, etenkin jos yrittää viestiä jotain muuta kuin pelkkää loogista asiaa. Saattaa käydä niin, että vastaanottaja ottaa viestin kirjaimellisesti. Oman armottoman kommenttini sisältö oli, että joskus on hyvä antaa armoa ja nähdä metsä puilta. Sitä voisi koittaa joskus itsekin noudattaa.
Kyllä minusta "toisin sanoen" ja "eli" ovat nimenomaan saman asian eri ilmaisutapoja rinnastavia.
Mitä muuta ne voisivat olla?
Näin se varmaan on, sikäli kun jotain yllä olevasta olin ymmärtävinäni. Tässä blogissa on saatu sitä mitä on tilattu, eli lunta tupaan sekä ikkunoista että ovista. Sen kuitenkin kiistän, että olisin laittanut edellä mainittuja luukkuja kiinni silloin, kun on itseä alkanut liikaa paleltaa. Muutamat nimettömät kommentit olen poistanut lumen vaihtuessa siksi iksekseen, mutta nimellä kirjoitettuja en koskaan.
Toiveita blogistin aiheista ja käsittelytavoista saa esittää. Väliin ne huomioidaan, väliin ei.
ON todella harmi jos ei meidän rukouksiin tule vastausta, kuitenkin uskon että siihen on vain se syy ,että olemme rukoilleet väärien asiotten pulesta ja näin Jumala ei vastaa mihinkään sellaiseen rukoukseen ,jossa on kysymys tämän maailman henki ja rakkaus tähän maailmaan ,vaan Herra vastaa niihin joka on armon hengen mukaisia rukouksia,kiitos ja siunausta,keijo södertälje
Se, että tällaisen blogitekstin joku ymmärtää vahingossa tai tahallaan ihan eri tavalla kuin mitä kirjoittaja on tarkoittanut, ei yllätä minua. Syynä voi olla kirjoittajan maine, lukijan ennakkoasenne kirjoittajaa kohtaan, kirjoittajan tyyli, huonot sanavalinnat jne. Wiion teesi tuntuu voittamattoman pätevältä.
Sen sijaan minua opettajana ja tietokirjailijana kiinnostaa se prosessi, jossa neutraalin tekstin sisältö muuttuu vastaanottajan päässä joksikin toiseksi. Siitähän tässä potkujutussa on pohjimmiltaan kysymys. On selvää, että törmäys fysikaalisena ilmiönä on edes jotenkin jäsentyneenä aika harvojen ihmisten mielissä. Varsinkin törmäyksen kimmoisuus tai kimmottomuus on arkielämän käsitteenä vieras. Siksi kuvittelen, en tiedä, että tässä tapauksessa toimittaja omassa mielessään sisäistänyt potkun muuttuvan kimmoisaksi nimenomaan silloin, kun potkaistaan vastapalloon. Sen jälkeen peli on oikeastaan pelattu. Väärä mielikuva on niin vahva, että selittävällä tekstillä ei ole voimaa kääntää sitä oikeille raiteille.
Väärään mielikuvaan johtavan informaation ei tietenkään tarvitse olla tekstiä tai kuvaa. Se voi olla mitä vain. Itselläni on tästä useita hyviä omakohtaisia esimerkkejä. Väliin hyvinkin kiusallisiin lopputuloksiin johtavia. Kerran aikojen alussa vaihdoin itse Saabiini öljyt. Avasin pohjapropun ja valutin öljyt astiaan. Öljy oli aivan kirkasta. Ei aiheuttanut mitään neuronien välistä liikennettä aivoissa. Proppu kiinni ja uutta öljyä moottoriin. Sitä mahtui vain muutama desi. Ei pienintäkään hälytyskellojen kilinää. Vasta kun moottoritiellä ajaessani vaihdelaatikosta alkoi kuulua pahaenteistä kolinaa, niin mieleen välähti, että tulinkohan laskeneeksi väärät öljyt ulos. Se oli sen auton tarinan loppu, mutta minähän olenkin tunnetusti autojen end user.
Niin voimakas mielikuva aivoissa saattaa olla, että se ehkäisee kaiken rationaalisen ajattelun sen ympärillä. Jos siihen liittyy vielä voimakas emootio, niin sitä vastaan pyristely on monta kertaa vaikeampaa. Olen varsin vakuuttunut siitä, että syvästi uskovan ihmisen aivot ovat jotenkin samalla tavalla lukossa uskonsa suhteen. Millään rationaalisella argumentilla, joka voisi kyseenalaistaa kaikkein hullunkurisimpia asioita uskoon liittyen, ei ole mitään tehoa. Uskova vain toistaa omia mielikuviaan kuin papukaija. Tosin tämä pätee yhtä hyvin myös uskoviin ateisteihin. Olen ollut samassa opettajanhuoneessa Vapaa-ajattelijoiden liiton puheenjohtajan kanssa. Hänen oli mahdotonta ymmärtää, että Jumalan olemattomuuden todistaminen on loogisesti mahdotonta.
Samansuuntaista ajattelua olen havainnut myös kipeässä kysymyksessä ruotsin kielen asemasta. Jos ihminen on syystä tai toisesta on vakaasti sitä mieltä, että kaksikielisyys on yleismaailmallinen rikkaus ja sitä on opetettava kaikille halusivat he sitä tai eivät, niin mikään argumentti tämän asian puolesta ei ole hänen omasta mielestään lainkaan naurettava. Opetusministeri Krista Kiurun eduskunnassa esittämän kannanoton mukaan kaikille pakollinen ruotsin kielen opiskelu on välttämätöntä, koska hän pystyi keskustelemaan aikoinaan silloisen ruotsinkielisen poikaystävänsä kanssa. Varmaan yhteinen kieli myös auttoi heitä tekemään sitten sopuisat bänet, kun niiden aika koitti.
Sanotaan nyt tasapuolisuuden vuoksi, että James "Potkukelkka" Hirvisaaren mesoaminen saman asian tiimoilta eduskunnan puhujanpöntössä sai ihokarvani nousemaan yhtä pystyyn kuin Kiurun liverrys. Ero on vain siinä, että Kiuru on valtakunnan koulupolitiikan takana oleva ministeri, Hirvisaari Persuistakin ulos lentänyt marginaalipoliitikko. Opposition oppositiossa.
Lähetä kommentti