Tuesday, 6 May 2014

Moka

Eilen päättyivät snookerin maailmanmestaruuskisat. Loppuottelu pelataan systeemillä paras 35:stä, eli ensimmäisenä 18 erävoittoa voittoa saanut pelaaja on maailmanmestari. Loppuottelussa olivat vastakkain tämän hetken maailman rankingykkönen Mark Selby ja kaikkien aikojen ehkä maailman  paras pelaaja, viisinkertainen maailmanmestari Ronnie O'Sullivan.

23:ssa erässä Ronnie oli kuvan tilanteessa. Hän oli lyöntivuorossa ja hänen piti pussittaa enää pinkki pallo. Sen jälkeen pisteet eivät olisi enää riittäneet Selbylle voittoon. Kuvan tilanteessa tuskin edes minä voisin lyödä pinkin ohi keskipussista. 

Snookeria tuntemattomille kerrottakoon, että ns. väripallot on pelin lopuksi lyötävä valkoisen pallon avulla tietyssä järjestyksessä. Pinkki toiseksi viimeisenä ja musta viimeisenä. Peli voi päättyä jo aikaisemminkin, jos toinen on päässyt tavoittamattomaan johtoon.

Mitä tekee Ronnie? Jostain käsittämättömästä syystä hän lyö niin kovaa, että pinkki pallo pomppaa pussin reunoista takaisin kentälle.

Roinnien lyönnin amatöörimäinen luonne näkyy hyvin tästä kuvasta, jossa lyöntivuoro on siirtynyt Selbylle. Valkoinen lyöntipallo on paikassa, josta sinänsä tarpeetonta mustan pussistusta ei olisi voinut edes yrittää. Pinkki on sen sijaan helpossa paikassa, tosin ei niin helpossa, mistä Ronnie löi ohitse.

Pinkin pussitettuaan Selby pääsi lyömään mustaa tästä tilanteesta. Ei ihan helppo paikka, mutta maailman parhaille ammattilaisille tällainen lyönti uppoaa ainakin yhdeksässä lyönnissä kymmenestä. Kuten Selby näyttikin varmalla pussituksellaan, jolla voitti erän (frame).

Minäkin saisin tällaisesta paikasta ehkä joka toisella yrityksellä mustan pussiin. 

Sunnuntai päättyi sitten näihin lukemiin. Eihän tämä 23:s erä vielä ratkaissut maailmanmestaruutta, mutta O'Sullivanin henkinen selkäranka varmaan notkui ja natisi pahemman kerran mokansa jälkeen. Ilman sitä hän olisi mennyt tauolle 11-12 johdossa. Maanantaina Ronnie voitti vain kolme erää Selbyn kuutta vastaan, jotka veivät Selbyn maailmanmestariksi.  

8 comments:

  1. niinpä niin
    tässä urheilua
    https://www.youtube.com/watch?v=sHnBppccI0o

    ota nyt vittuun toi sun sanavahvistus kommentoinnista, eihän tuota tekstiä pysty lukemaan kukaan.

    ReplyDelete
  2. Mulle tule välillä niin paljon roboteilla tehtyä roskakommenttia, että oli pakko laittaa suodin päälle. Kokeillaan nyt ilman.

    ReplyDelete
  3. Nämä urheilutarinat ovat poikkititeteellisessä parasta.

    ReplyDelete
  4. Vai että paljon robotti paskaa. Sori vaan. mutta en olisi saanut tuota edellistä kommenttia kirjoitettua, ellen olisi ottanut kuuntele ääni vaihtoehtoa. Oli meinaa sen verran väännetty kryptiseksi, että siitä ei ota kukaan selvää. Paitsi robotti.

    ReplyDelete
  5. Katsellaan huomiseen, paljonko robotit käyvät työntämässä tänne peniksen pidennyksiä ja muita tarpeellisia tarjouksia ja päätetään sitten jatkosta. Minuakin harmittaa jotkut suotimet, joita saa pyörittää monta kertaa, ennen kuin saa kommentin lävitse.

    ReplyDelete
  6. Helsingin Maisteri6 May 2014 at 21:40

    Blogistin kommentit snookerpelaajien mokista muistuttavat Olli Alhon (http://fi.wikipedia.org/wiki/Olli_Alho) kommenttia televisiossa joskus viime vuosituhannella.

    Alho totesi jotenkin tähän tapaan: "Olen seurannut tv:stä jääkiekon mm-kisoja ja huomannut että hyvätkin pelaajat tekevät joskus käsittämättömiä virheitä. Tarjoudun mukaan peliin, kun tarvitaan älyllisiä ratkaisuja."

    ReplyDelete
  7. Biljarditurnauksia katsoessa näkee yleensä aina pelipöydän lähistöllä vedonlyöntifirmojen mainoksia. Biljardissa yhden pelaajan tekemiset riittävät aina ratkaisemaan pelin kulun. Samaan aikaan puhutaan siitä, miten kaikilla liigatasoilla olevia jalkapallopelejä on pystytty manipuloimaan. Itse mietin vain sitä, voiko biljardin kaltainen laji säästyä tulosmanipulaatiolta.

    ReplyDelete
  8. Snookerin raskaaseen sarjaan (myös fyysisesti) kuuluva Stephen Lee sai vähän aikaa sitten pitkän pelikiellon ottelutulosten manipuloinnista. John Higgins pääsi kuin koira veräjästä vähällä samanlaisessa jutussa vuonna 2010. Joten vastaus on: "Ei voi".

    ReplyDelete