keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Jore Puusa ja minä

Miten lahjaksi saamani Sian Kärsä -viskipullo liitty tähän juttuun? Sen saa selville vain lukemalla tarinan.

Tätä blogia säännöllisemmin lukevat ovat saattaneet hieraista epäuskoisia silmiään viime aikoina. Lievästi sanottuna ärhäkästä nettipolemiikistaan tunnettu lehtikuvaaja Jore Puusa on vieraillut blogini kommentaattorina, sanoisinko aika ajoin ja aika asialliseen tyyliinkin.

En ole koskaan tavannut Jorea silmästä silmään, ainakaan tietoisesti (lienee molemminpuolinen tuntemus), mutta olen ollut hänen kanssaan satunnaisessa nettiyhteydessä jostain 2000-luvun alkupuolilta lähtien, jolloin Jore tunnettuun tyyliinsä laittoi halki, poikki ja pinoon kouluni netissä olevan lukioille suunnatun valokuvakurssin. Seuraava virtuaalinen tapaaminen oli kirjan Digikuvan osto, myynti ja käyttöoikeus arviointi, joka oli paitsi syväluotaava niin myös siinä mielessä merkittävä, että se toi kirjalle kunniamaininnan "Kuukauden kärsä". Ensimmäisen ja tietääkseni ainakin toistaiseksi ainoaan lajissaan. Erityisperusteluina arvonimelle oli se, että kärsä on elin, jolla sika kyntää syvimmältä.

Valitettavasti Jore on poistanut nämä ja monet muut arviot omilta sivuiltaan, joten minunkin tarinanointini on tässä asiassa muistikuvien varassa. Kirjoittajakumppanini voinevat nämä neuronien napasahdukset joko vahvistaa tai sitten kumota. Kuten tietysti myös Jore itse.

Joren ja minun skaboja kaipaaville löytyy googlettamalla runsaasti materiaalia mm. tästä blogista, vaikka olenkin yrittänyt poistaa pahimmat ylilyönnit. Joren vierailu blogissa on yleensä tuplannut lukijamäärät. Mutta sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistaa. Minäkin ripustin virtuaalisen "Kuukauden kärsän" hukkuneen armeijan pronssisen ampumamerkin viereen. Ampumamerkki kun oli siihenastisen elämäni merkittävin prenikka.

Jore suunnittelee lehtikuvausta ja varmaan myös kuvajournalismia käsittelevän kirjan kirjoittamista. Kun hän mainitsi siitä blogissaan, niin normaalin peukutuksen lisäksi päätin antaa joitakin isällisiä neuvoja. Olenhan 40-luvulla syntyneenä jonkin verran Jorea vanhempi ja sekä kirjoittanut että julkaissut useita tietokirjoja - jopa valokuvausta käsitteleviä.

Viimeisimmässä blogissaan Jore kiitteleekin jopa pariinkin otteeseen antamaani taustatietoa kustantamisen realiteeteista. Ainoa mistä voisin huomauttaa, on Joren lupaus tehdä kirjasta minulle erikseen ruotsinkielinen laitos. Piruilun pilkkakirves osuu siinä mielessä vähän kiveen, että minulla ei ole mitään ruotsalaisuutta eikä ruotsin kieltä vastaan. Erityisesti ei ruotsinkielistä kirjallisuutta. Yksi valokuvakirjani on jopa käännetty ruotsiksi. Personfotografering med digitalkamera. Tarkistin jopa käännöksen asiasisällön. Kirjaa on vieläkin saatavilla hyvin varustetuista kirjakaupoista.

Joren myötäsukaiset kommentit minusta hänen blogissaan jäävät lukijalle ikään kuin ilmaan leijumaan, kun hän ei julkaissut niitä minun kiiteltyjä kustannusprinsiippejäni. Joten alla Timon prinsiipit, vähän Jorelle lähettämästäni versioista editoituna. Ja onnea vain Jorelle kirjaprojektiin. Paljon turhempia opuksia julkaistaan joka päivä.  


Itse useita kirjoja tehneenä, jopa kustantaneena kuvittelisin tietäväni asiasta jotain. Tässä muutama prinsiippi.

1. Tietokirjojen menekki on nykyään vähäistä. Netti on syönyt volyymit ja katteet. Tuhannen kappaleen myynti on jo hyvä saavutus. Tyypillinen kirjailijan myyntiin perustuva palkkio tietokirjasta on 3.000 euroa, monet jäävät reilusti tästäkin.

2. Jos kirjan asiatieto on päässäsi ja kuvitus suunnilleen koossa, niin 150-sivuisen tietokirjan tekee 2- 3 kuukaudessa. Jos jompikumpi edellä mainituista ehdoista ei täyty, niin don't even think about it.

3. Kirjan, kuten monen muunkin tuotteen vaikein osuus on markkinointi. Voit kustantaa kirjan itse, mutta varaudu silloin siihen, että kirjaa myydään 200 eikä tuhatta kappaletta. Omakustanteisen kirjani Limulintu ja muita luonnontieteellisiä tarinoita autotalliini muodostama neljän kuution laatikkokasa on 15 vuoden aikana hävinnyt lähes olemattomiin. Enää en vastaavaa riskiä uskaltaisi ottaa, sillä ottamani 2.000 kovakantisen kappaleen painos maksoi vuonna 1999  tasan 60.000 markkaa, eli 10.000 euroa. Yhdelle kirjalle kirjapainosta kotiin kuljetettuna hintaa tuli siis 30 markkaa, eli 5 euroa. 15 vuotta sitten tietokirjoja vielä myytiin ihan eri tavalla kuin nyt. Pääsin tässä hankkeessa ihan reilusti voitolle.

4. Valokuva-aiheisista kirjoista myyvät parhaiten väline- ja "näin otat parempia kuvia"-oppaat. Tunnettu tekijä (kuten Punkari tai Hautala, mieluiten Hautala ja Punkari) auttaa asiaa. Vähänkään syvempää tietoa tarjoavat kirjat eivät myy.

5. Kirjaa luvataan auliisti tilata, mutta sen realisoituessa joukko kummasti harvenee.

6. Jos kaikesta huolimatta tekemisen halu ei näistä laannu, niin PDF-muotoisen kirjan tekeminen omakustanteena on vaihtoehto. E-kirja ei ole yhtään halvempi omakustanteena kuin painettu kirja, joten käytännössä on hyväksyttävä se, että sähköistä PDF-kirjaa ostetaan vain halvalla ja sitä lisäksi kopioidaan surutta.  

7. Itse taittamalla menettää vain työhön käytetyn ajan. 150-sivuinen kirja, jossa puolet on värisivuja, maksaa noin 15 euroa painoksen ollessa vähintään 200 kappaletta. Siitä voi saada juuri ja juuri omansa pois.

8. Apurahoilla voi hieman kohentaa kirjasta saatua tuloa. Suhteellisesti laskien aika paljonkin, koska tulo muuten on niin vaatimatonta. Apurahat edellyttävät aikaisempaa tuotantoa ja hyviä suhteita (tai ainakin sen, että ne eivät ole huonot) päättäjiin.

9. Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä minun on pakko ottaa vielä yksi näkökohta esille. Kun ihmisellä on pakollisia lahjojen antamisvelvoitteita, niin kirja, jossa on oma nimi kansilehdellä ja nimmarina nimiösivulla, on paljon reaaliarvoaan (noin 5 euroa) arvostetumpi tuominen. 

Kaiken kaikkiaan voi siis todeta kuin entinen mies, kun siemenviljat joi: "Luulisi ettei kannata, mutta kannattaa kuitenkin". Painotuore oma kirja käsissä tuntuu mukavalta ja sittenhän voi ruveta odottelemaan mitä kriitikot siitä sanovat. Tosin kirja-arvioiden määrä on sekin romahtanut. Kun 30 vuotta sitten tein ensimmäisen kirjani, niin siitä oli eri lehdissä yli 50 arviota. Viimeisimmästä valokuvakirjasta oli  vain yksi ja sekin oli vain netissä. Se tosin tulikin jo mainittua.

24 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miksi puhut omista kirjoistasi, kun kannessa on toisenkin tekijän nimi?

Timo Suvanto kirjoitti...

Olen tehnyt Sakarin kanssa useita kirjoja. Pari ensimmäistä meni työmääriltään aika lailla fifty sixty, mutta sen jälkeen on tullut enempi yksinään tehtyjä, vaikka molempien nimi on kannessa. Esim. kirja Sateenkaari on käyhtännössä kokonaan Sakarin tekemä. Yhteiset valokuvakirjat taas on lähes kokonaan minun käsialaani. Eipä näistä muotoseikoista ole riitaa tullut - eipä juuri muustakaan.

Late kirjoitti...

Pahoin pelkään, että Jore Puusa on nuoressa (ja vähän vanhemmassakin) lehtikuvaajapolvessa niin persona non grata, että hänen tekemäänsä opusta lehtikuvauksesta luetaan korkeintaan salaa vessassa.

Timo Suvanto kirjoitti...

Näinhän tuo tuppaa olemaan. Jos riehuu kuin norsu lasikaupassa, niin eihän nuo lasiesineet siitä erityisemmin tykkää. Sääli sinänsä, sillä se mitä olen Joren lehtikuvaan liittyviä analyyseja lueskellut, niin niissä on järkeä ja näkemystä enemmän kuin kymmenessä vuoden lehtikuvakílpailussa. Muuhun Joren nettikirjoitteluun olen viime aikoina pyrkinyt ottamaan etäisyyttä. Riitely kun harvoin onnistuu yksinään kovin pitkään.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös tähän sarjaan pitänyt tulla vain sellaisia kuuluisuuksia, jotka olet tavannut. Minusta henkilö on pikemminkin surullisen kuuluisa ja tapaaminenkin on virtuaalista.

Laarditaistelija kirjoitti...

Luulenpa ostavani Puusan kirjan, jos sen kolmella eurolla saa. Noin halpa hinta saattaa kyllä oikeasti lisättä potentiaalista ostajakaartia ihan merkittävästi. Kympillä en ostaisi, kun en oikeasti sitä varmaankaan mihinkään tarvitse, mutta kolmella eurolla saan varmasti rahalle vastinetta, kun uskon kirjan antavan siivun yleissivistystä ja ajattelemisen aihetta. Puusa on kerännyt netissä niin paljon tunnettuutta liekehtivällä tyylillään, että kyllä sellaisella maineella jo jotain myydään meille yleisuteliaille nettinörteillekin, jotka emme vakavasti osaa valokuvaukseen suhtautua. Toivon, että Puusa ei ota loukkauksena sitä, että lahjattomat pokkarinräpsijät, jotka eivät yleensä juuurikaan ponnistele tehdäkseen kuvistaan taidetta, pyrkivät kuitenkin hiukan hyötymään vakavasti kuvaamiseen suhtautuvan maailmanluokan valokuvaajan pilkkahintaan jakamista opeista.

Jore Puusa kirjoitti...

Olen pahoillani, koetin julkaista Suvannon kommentin puhelimestani käsin joka ilmoitti että kommentti on julkaistu. Mutta ei siis ollutkaan. Tallensin kommentin teksturiin, josta sitä itse luin enkä tarkistanut menikö se bloggaukseni alle.
Työtapaturma. Ja en vieläkään ole oppinut käyttämään lumiaa iPhonen jälkeen. Pahoittelen siis sotkua.
Jore Puusa

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Suvannon teesit voisi naulata vaikkapa Otavan oveen, nyt puhuu 30 vuoden kokemus ja syvä asiantuntemus. Kokenut kaiken tietää, ja vaivainen kaiken kokee, vai miten se meni.

Kirjoja tehdään, niin kuin paljon kuviakin, sen takia että se on kivaa. Valokuvaukseen liittyvästä kirjasta saa harvoin edes kulujaan pois, käytännössä jotain on kuitenkin tehtävä erikseen sitä varten: hankittava lähdeteoksia, otettava kuvia, ajettava jonnekin jompaa kumpaa tarkoitusta varten jne.

Timon mainitsema lahjana käyttö on ehkä se merkittävin juttu: eipä tarvitse sukulaisiin lähtiessä miettiä, että mitähän sinnekin nyt veisi. Henkinen helpotus on tosin isompi kuin taloudellinen.

Jorelle sanoisin: Tee se, kyllä kannattaa. Kokemus on hieno. Taloudellista hyötyä on vaikea saada, ja jos sattuisi saamaan, verottaja kyllä hoitaa ongelman.

Tulen ostamaan kirjan hinnasta täysin riippumatta.

Timo Suvanto kirjoitti...

Mitään vahinkoa eiole tapahtunut. Sitä paitsi päivitin teesejä vähän. En sano, että ne ovat totuus, eivät ainakaan koko totuus mitään siitä poistamatta, lisäämättä tai muuttamatta, mutta ne 30 vuoden kirjan tekemisen ympärillä tapahtuneen puuhailun jälkeen päässä kiteytyneitä ajatuksia.

Timo Suvanto kirjoitti...

Poikkitieteellisessä ei olla muototarkkoja. Virtuaalisetkin tutut käyvät. Kyllä Jore on ainakin valokuva piireissä tunnettu. Mikä on kuuluisuuden luonne, siitä varmaan on erilaisia näkemyksiä. Lisää XX ja minä juttuja on tulossa. Koittakaa kestää tai jättäkää lukematta.

Timo Suvanto kirjoitti...

Kyllä kirjan tekeminen on vähän kuin pajatson peluuta. Kuppiin kilisevät rahat katsotaan voitoksi ja sisälle hakatut kolkot olisivat joka tapauksessa menneet johonkin turhuuteen.

Vaikka huushollini on suunnilleen lämpöeristetty kirjoilla, niin kyllä sinne yksi valokuvakirja aina mukaan mahtuu. Olen siis kirjan (painetun, sillä tässä olen vanhan liiton miehiä) ostoon kirjallisesti sitoutuneiden jonossa, mikä lie jonotusnumero. Alkupäässä varmaankin.

Hyvinkään Hukki kirjoitti...

http://kuvajournalismia.blogspot.fi/2014/05/paivan-karsa.html

Onhan Jorella kärsä-kunniakirja taas aktiivikäytössä!

Timo Suvanto kirjoitti...

Jos on elänyt värikkään elämän värikkäässä ammatissa, niin siitä saa yleensä paljon luettavamman viitekehyksen kirjalle kuin teoreettisesta "näin otan hyvän konserttikuvan" lähtökohdasta. Varsinkin jos jälkimmäisessä on kuvituksena 3-D mallinukkeja. Riippumatta siitä, kuinka hemaisevia ne ovat ilman vaatteita.

http://4.bp.blogspot.com/-qgEm6dvhXGE/U0GUpiZY-WI/AAAAAAAAOWs/Nq0UpmUIHYg/s1600/jes1234.jpg

Joten suosittelen lämpimästi lähestymiskulmaa, jossa on oman elämänsä tarinat viitekehyksenä. Niihin on helppo upottaa millaisia sivupolkuja vain. Lukijan kannalta tämä on paljon antoisampi kuin oppikirjamainen. En ole tässä suinkaan tämän idean keksijä tai ainoa esittäjä. Esimerkiksi minua paljon parempi, menestyneempi ja palkitumpi tietokirjailja Kari Enqvist on esittänyt ja myös toteuttanut kirjoissaan näitä näkemyksiä.

Kuvista sen verran, että kohtuullisen määrän muidenkin kuvia voidaan kirjaan ottaa "arvostelevassa esityksessä", kun teksti kohdistuu nimenomaan käytetyn kuvan arviointiin. Tämä on tekijänoikeuslain suoma tekijänoikeuden rajoitus, jolla on pyritty lisäämään sananvapautta. Sitä kannattaa käyttää hyväksi, kun sellaisen paikka on.

Timo Suvanto kirjoitti...

Mutta mulla onkin "Kuukaude kärsä". Vähän hajurakoa päiväperhosiin.

Laarditaistelija kirjoitti...

Ehdottomasti samaa mieltä. Kun on mielenkiintoisia tarinoita kerrottaviksi, ne kannattaa kertoa. Persoonan peliin paneminen nostaa kirjan arvoa varmasti.

Late kirjoitti...

Kun oma persoona on pelissä mukana, niin on helpompaa nostaa sekä kissa pöydälle että kissan häntä. Kummankaan suhteen Jorella ei tosin tunnu olevan mitään vaikeuksia. Minäkin lupaan ostaa ehdotetun tyylisen kirjan, vaikka tässä raukkamaiseesti nimimerkin suojassa operoinkin.

Timo Suvanto kirjoitti...

TÖTTÖRÖÖ. Se on siis torvien töräystä. Huomasin juuri, että on puolikurssin juhlan aika. Tämä bloggaukseni on järjestysluvultaan tasan puolituhannes(?). Sen kunniaksi ja asiayhteyteen hyvin sopien arvon Kustin polkemana kolme kappaletta Sakarin, Ollin ja minun "Kuukauden kärsä" kunniamaininnalla palkittua kirjaa Digikuva, osto, myynti ja käyttöoikeus henkilöille, jotka ilmoittautuvat arvontaam tähän vastaamalla. Henkilötietoja ei tarvitse laittaa, ne voi laittaa sähköpostissa, jos arpa suosii.

Late kirjoitti...

Mukana kuin peräpukama. Olisi mukava päästä tutustumaan tähän arvioituun opukseen.

viiris kirjoitti...

Johan nyt toki ilmoittaudun!

Helsingin Maisteri kirjoitti...

Ilmoittaudun arvontaan.

Marko kirjoitti...

En ehkä käyttäisi juuri tässä yhteydessä tätä ilmaisua.

http://www.volume.fi/1301/ovatko-kaikki-harrastelijat-varkaita

Marko kirjoitti...

Minä myös! Laitoin jo varmuuden vuoksi yhteystiedot meiliin.

P. Putkonen kirjoitti...

Kirjan voi lähettää osoitteella

P. Putkonen
Poskimäentie 15, 74120 Iisalmi

tyy kirjoitti...

Kas. Dejavu. En olekaan lukenut askartelukirjojasi pyöreän pisaran jälkeen.