maanantai 26. toukokuuta 2014

Piin tarina




Entinen oppilas otti yhteyttä ja kysyi, voisinko tulla tuuraamaan Jokiniemen äänestysalueelle sairastunutta varavaalitoimisijaa. Siis varamiehen varamieheksi. Mikäs siinä. Kun isänmaan etu vaatii, niin onhan sitä lähdettävä. Tarkemmat ohjeet tulisivat sähköpostissa.

Odottelin aikani postia, mutta mitään ei kuulunut. Koko homma olisi varmaan mennyt sivu suun, ellen olisi älynnyt käydä kurkkaamassa roskapostilaatikkoa. Otsikolla 314 varustettu sähköposti oli mennyt roskien joukkoon.

Äänestyspaikalla sitten selvisi, että entisiä oppilaita oli tämän alueen vaalitoimitsijoissa peräti kaksi muutakin. Aika pitkään tuli oltua opettajana Tikkurilan seudulla. Kun en ennen ollut ollut vaalitoimitsijana, niin kokemus oli ihan piristävän erilainen. Äänestysprosentti jäi alhaiseksi, mutta äänestyspaikalla oli muuten ihan mukava, joskin säästä johtuen aika hikinen tunnelma. Suosittelen kaikille. Ainakin kerran elämässään kannattaa olla vaalitoimitsijana. 

Leimasinhenkilönä ollessani minulla oli kaunista toimitsijaseuraa. Vasemmalla oleva toimitsija piti tukkimiehen kirjanpidolla lukua äänestäneistä sukupuolittain. Minulla on luultavasti jokin päivän monista puujalkavitseistä menossa.

Tässä vaiheessa mies- ja naisäänestäjien määrät olivat tasan. Lopulta äänestäneitä naisia oli niukasti enemmän, mutta miehiä taas suhteessa enemmän, joten voitto molemmille - laskutavasta riippuen. Itse vaaleissahan ainoa jopa omasta mielestään turpaansa saanut  oli SDP. 

Mitähän varten vaalileimassa leijonalla on kruunu päässä? Tasavallassahan sitä ollaan, eikä kuningaskunnassa. Ajankohtaan olisi paremmin sopimut vaikka jääkiekkokypärä. Sen sijaan jellonan läähättävä kieli kuvasi hyvin äänestyshuoneen olosuhteita. 

Kun aurinko pääsi porottamaan esteettä koko iltapäivän vaalihuoneistona olleenseen luokkaan, niin lämpötila kohosi aika korkeaksi. Hain kotoani tuulettimen, mikä tekikin toimitsijoiden olon selvästi siedettävämmäksi. Tuuletin sopi Eurovaaleihin siinäkin mielessä hyvin, että se oli hankittu erään EU-rahoitteisen projektin aikana fysikaaliseksi demonstraatiovälineeksi. 

Jos mentalistien käyttämällä kikalla olisi ollut vaikutusta, niin vaalien ehdokas n:o 10 olisi saanut Vantaan äänestysalueella 314 todellisen äänivyöryn. 

Todellisuudessa ryhmän Muutos 2011 ehdokas,  loppilainen varastomies Janne Kuisma jäi 128 äänellään vaaleissa sijalle 239. Ei liene vaalisalaisuuden paljasamista, jos kertoo, ettei hän saanut kovin montaa ääntä myöskään äänestyspaikassa 314. 

Onko 128 ihmistä paljon vai vähän? Kun olen ollut järjestämässä konsertteja Rekolan työväentalolla, niin sali on käytännössä loppuunmyyty, kun lippuja on ostettu 128 kappaletta. 128 ihmistä on näissäkin vaaleissa enempi vähempi vakaan harkinnan jälkeen tullut siihen tulokseen, että heidän mielestään Janne Kuisma, varastomies Lopista, olisi paras henkilö hoitamaan Suomen etuja EU-parlamentissa. Ei se ole mikään mitätön määrä ihmisiä.

Ääntenlasku sujui järjestelmällisesti ja nopeasti, olihan paikalla useita konkareita vaalitoimitsijoina. Sitä paitsi minä olin opettanut koulussa matikkaa kahdelle tässä kuvassa näkyvistä leideistä.

Kolme äänestyslippua hylättiin. Tässä yksi niistä. Mr Bungle on amerikkalainen avantgardistinen rockyhtye (googlasin). 666 taas tunnetusti on  Raamatun pedon merkki. Mikä yhteys näillä kahdella on,  se jäi minulta selvittämättä. 


Ruotsalaisen vaakunaleijonan malli? Kieli muistuttaa hyvinkin vaakunaleijonan kieltä. 


Menkööt vertailun vuoksi kuva, josta näkee, miltä leijonan legot ihan oikeasti näyttävät. Eivät silmätkään ihan kohdalleen ole menneet täyttäjällä.

31 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oikea Piin tarina kertoo tiikeristä, tämä taas leijonasta. Kylläpä sitä ollaan nokkelia!

Late kirjoitti...

Nähtävästi jopa nokkelampia, kuin edellinen kirjoittaja arvaakaan ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Mistä näitä mielensäpahoittajia oikein tulee? Jos poikkitieteilijän tekstit ei miellytä, pysykää poissa.

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Likiarvot eivät liene kaikilla niin selkeinä mielessä :)

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Leimasimen kuva on mielenkiintoinen. Olisi hauska tietää sen historia. Kuvahan mukailee vaakunaleijonaa kruunuineen, mutta on aika paljon äreämmän näköinen kuin vaakunassa oleva. Matalampi, kuono erilainen, kieli lyhyempi ja, tosiaan, huomattavasti tiukempi ilme.

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Vaakunoista puheen ollen.... Suomen leijonalla sentään on vielä munaa - ainakin viitteellisesti.

Tuore meppi Halla-aho on kiinnittänyt joskus blogissaan huomiota siihen, että feministijärjestöjen vaatimuksesta Ruotsin joukkojen tunnuksesta on vastaavalta leijonalta poistettu munat.

Munattomuus toki sopii paremmin Ruotsin armeijan tunnuksiinkin, onhan se kuvaavampaa.... (Ilkeämielin kommentti, juu ;) )

Sakari Mäkelä kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Sakari Mäkelä kirjoitti...

Äh, korjaus äskeiseen. IS:n uutisoinnin mukaan muutos tehtiin naissotilaiden vaatimuksesta:

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288336781954.html

Timo Suvanto kirjoitti...

Teemaan aika väljästi liittyen, niin tunsin lähinnä myötähäpeää Paavo Lipposta kohtaan, kun hänen mukaansa Halla-aho oli "väärin äänestetty". Siis ne 80 529 äänestäjää, jotka piirsivät äänestyslippuun hyväksyttävästi Halla-ahon numeron 84, ovat häpäisseet Suomen muiden maiden silmissä. Minusta siinä kiteytyy huonon häviäjän koko ajatusmaailma. Persut pesivät demarit, vaikka paikkaluku olikin sama. Tällä argumentaatiolla edessä oleva suunta ei voi olla kuin alaspäin.

Mikähän muu rangaistus näille "saatanan tunareille väärin äänestäville" olisi kohtuullista kuin nahkurin orsilla tapaaminen? Erään toisen valtiomiesluokkaan kohotetun poliikon suusta saatiin kuulla tappion hetkellä lentäväksi lauseeeksi jäänyt: "Kansa on puhunut, pulinat pois".

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Siinä ei kuitenkaan puhunut varsinaisesti kansa, vaan puoluekokousedustajat, jotka valitsivat Paavo Väyrysen. Nyt puhui kansa, ja valitsi taas Paavo Väyrysen. ;)

Late kirjoitti...

http://www.halla-aho.com/scripta/maahanmuuttokriittinen_tulipalo_tampereella.html

Paavo on varmaan saanut Päiviltä evästyksiä siihen, millaisia lausuntoja Halla-ahosta saa ja pitää antaa medialle. Kosto elää.

Timo Suvanto kirjoitti...

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/vayrysen_voitto_villitsi_keskustavaen_54786.html#media=54788

Siteerasin Jussia epätarkasti. "Kansanvalta on puhunut ja pulinat pois" on sanatarkka sitaatti.

Timo Suvanto kirjoitti...

Sanottakoon vielä itse äänestystilaisuudesta. Toimitsijoillahan on jonkinlainen side johonkin puolueeseen. Kun en paikalla olevien taustoja tuntenut tässä suhteessa, niin tein pienen poikkitieteellisen testin. Koitin jututuksen ja yleisen habituksen perusteella sijoittaa toimitsijakolegani puoluekartalle. Pieleen meni pääsääntöisesti. Erot meidän ihmisten välillä ovat paljon pienempiä kuin mitä politrukkien palopuheista välillä voisi päätellä.

Heikki Uusitalo kirjoitti...

Sivuhuomautuksena, pitäjännimi Loppi taipuu käytetyssä sijamuodossa Lopelta, ei siis Lopista, sen sijaan sana loppilainen taipui ihan oikein.

Timo Suvanto kirjoitti...

Meni Loppi ja Lappi sekaisin taivutettaessa. Oikean taivutusmuodos kyllä tiesin.

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa kansalaisaktiivisuutta blogistilta.

Äänestysprosentin pienuus vain on ikävää. Toisaalta äänestysprosentti olisi helppo saada ylös: kahvi/teepaketti tarjolle jokaiselle äänestäneelle. Äänestysprosentti kasvaa välittömästi ainakin 10 prosenttiyksiköllä...

Pian joku lakityöläinen rientää todistamaan idean mahdottomuudesta. Onhan se tietysti sikäli mahdotonta, että äänestysprosentin kasvaessa odotettavissa olevat tulokset saattaisivat muuttua.

Ps. vieläkö äänestyspaikalla harrastettiin rahankeräystoimintaa yhteisvastuun tai muun nimissä?

Timo Suvanto kirjoitti...

Rahaa kerättiin, mutta eipä tuo lipas kovin painavalta näyttänyt, kun päivä oli lopulta pulkassa.

Anonyymi kirjoitti...

??

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vastauksesta.

Kysyin rahankeräyksestä siksi, että kahvipaketti-idea tuli taannoin torjutuksi sillä perusteella, että äänestäneille ei saisi, erään mielipiteen perusteella, olla tarjolla mitään rahanarvoista vaivanpalkaksi äänestämisestään. Äänestyssuorituksesta ei siis saisi tulla äänestäjälle mitään suoraa taloudellista hyötyä. Ihmettelen vain, eikö samalla logiikalla kaikki rahankeräyksetkin vaalipaikan läheisyydessä olisi kiellettävä, koska äänestämisestä voi keräyksen vuoksi tulla negatiivista taloudellista hyötyä. Joku voi jopa jättää tulematta äänestyspaikalle karttaakseen noloa tapaamista rahankerääjien kanssa.

Itse säästin ja kävin ennakkoäänestämässä :)

Late kirjoitti...

Paavo: "Perussuomalaisilla ei ole mitään annettavaa."

Vaikka tämä on mykistävän syväluotaava poliittinen analyysi, niin rohkenen kuitenkin huomauttaa, että persut eivät ole vielä päässeet testauttamaan kykyjään hallituksessa. Demareilla sen sijaan on ollut jotain sellaista annettavaa, jonka seurauksena kannatus on nyt mitä se on. Jos ja kun persujen on pakko mennä vuoden päästä hallitukseen edes jonkinlaisen uskottavuuden nimissä, niin vasta sen jälkeen voidaan katsoa, onko puolueella ollut mitään annettavaa. Hallituksessa tietysti kaikki eteenpäinmeno voidaan kirjata oman puolueen ansioksi ja epäonnistumiset muiden hallituskumppaneiden syyksi. Tuskin persutkaan tässä poikkeusta tekevät.

Jos persuja arvioidaan vaikka Hakkaraisen törttöilyillä, niin on sitä demareillakin ollut omat neliveto Surakkansa. Alkoholismi ja tyhmyys ovat kumpikin asioita, jotka eivät katso yhteiskunnallista statusta.

Timo Suvanto kirjoitti...

Kun kävin omassa äänestyspaikassani, niin minun jälkeeni tuli vanhempi pariskunta (siis minuakin vanhempia ihmisiä). Molemmilla on selvästi juhlavetimet päällä. Kun kyselin, että ollaanko juhliin menossa vai äänestystä varten laitettu vähän parempaa päälle, niin vastaus oli jälkimmäinen. Seuraava etappi olisi kuulemma vaalikahvit. Äänestyspaikan vieressä olisi ollut Rekolan leipomo, mutta taisi olla vaalipäivänä kiinni. Olisi kannattanut pitää auki, kävijöitä olisi varmaan ollut.

Anonyymi kirjoitti...

Piin likiarvo on 3,14. Blogin ensimmäisessä kuvassa näkyy kirjekuoressa numero 314. Tästä siis blogin otsikko. Ihan pienenä selityksenä molemmille Anonymouksille (joista ensimmäisen kommentti osuu pahasti vikaan. Jos ei itse kaikkea huomaa, ei heti kannata lähteä muita lyttäämään, siinä voi vahingossa paljastaa oman tietämättömyytensä tai huumorintajuttomuutensa tai molemmat, tässä tapauksessa onneksi nimettömänä).

Timo Suvanto kirjoitti...

Kun se tuli nyt paljastettua, niin kerrottakoon pieni lisäanekdootti. Äänestysalueen toimitsijoiden puheenjohtaja oli toinen entisistä oppilaistani. Hänen piti ilmoittaa alueen tulokset puhelimitse kunnan keskusvaalilautakunnalle. Puheenjohtaja oli selvästi hermostunut siitä, etä kaikki menisi hyvin, yhteys toimisi, luvut olisi laskettu oikein.

Olin hänen kanssaan kahden opettajanhuoneessa, kun äänestysprosentti ilmoitettiin ensimmäisessä yhteydenotossa. Kesken puhelun hän kuitenkin unohti äänestyspaikan numeron ja vähän hermostui siitä lisää.

- Mikä ihme se nyt oli?

- Se on pii, minä sanoin.

- Pii, pii, mutta mikä on äänestysalueen numero

- Se on piin numerosarjan alku, 314

- No niin onkin, kyllä minä nyt sen muistan.

- Matematiikasta voi olla yllättävää hyötyä, minä totesin.

Anonyymi kirjoitti...

Ei se Halla-ahonkaan kehoitus äänestää RKP ulos parlamentista kovin fiksua vaikutelmaa antanut. Ei edes onnistunut. Lähempänä persut oli toisen paikan menettämistä kuin RKP ainoansa.

Timo Suvanto kirjoitti...

Miten sen nyt ottaa. Kun persuilla meni lävitse kaksi ja RKP:llä vain yksi, niin RKP olisi pudonnut, jos sen äänimäärä oli olisi laskenut noin 19000 ääntä ja vastaavasti persujen toinen paikka olisi mennyt noin 27000 äänen vähennyksellä. Persut olisivat kolmanteen paikkaansa tarvinneet lähes satatuhatta ääntä lisää ja silloinkin putoaja olisi ollut demareiden Mia-Petra Kumpula-Natri. Vaaliliitot eivät olisi paljoa muuttaneet puolueiden välisiä suhteita paitsi jo hyvin äänet keskittäneet Kristilliset olisivat olleet vaaliliitossa kenen kanssa tahansa. Silloin Sari Essayah olisi mennyt läpi. Kristilliset eivät ole kovin toivottu vaaliliittokumppani, kun Herra ohjaa äänestäjiä keskittämään äänet aina kärkiehdokkaalle.

Anonyymi kirjoitti...

http://kuvajournalismia.blogspot.fi/2014/05/keikka-gig.html

Vähän toista luokkaa oleva juttu Eurovaalien äänestämisestä. Etenkin kuvien tason suhteen.

Timo Suvanto kirjoitti...

Näin varmaan on. Tämä blogi ei kilpaile kuin korkeintaan muiden poikkitieteellisten blogien kanssa. Niitä ei ole koivn montaa samalla viivalle lähtenyttä - ei ainakaan ole minun tietooni tullut. Kuvat yo. juttuun on räpsitty kännykällä ilman sen kunnianhimoisempia tavoitteita. En minä niissä kovin suuria virheitä näe, mitä nyt yhden vaalitoimitsijan sormia olen vähän huolimattomasti silponut.

Ehkä on syytä vielä vääntää rautalangasta, että tämä ei ole journalistinen juttu. Se on pieni tarina siitä, kun oli vaalitoimitsijana ja tein itselleni tyypillisiä havaintoja päivän tapahtumista. Joitakin ne kuulemma jopa viehättävät, jotkut saavat niistä pahoinvointikohtauksia. Vaikkei se minua niin hirveästi haittaakaan, niin voisiko ajatella, että kävisi työntämässä kahta sormeaan kurkkuunsa jossain muussa paikassa? Ajattelin nimittäin ryhtyä taas hieman moderoimaan näitä kommentteja.

Anonyymi kirjoitti...

No Merjahan siellä kirjoittelee, tällä kertaa nimettömänä.
Moderointi olisi paikallaan, aloita vaikka tästä kommentista ;-)

Yks persu kirjoitti...

Olipa positiivishenkinen juttu poikkitieteilijältä, vaikka demareille turpaan tulikin.

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Puusan juttu oli hyvin kirjoitettu ja informatiivinen. Kuvia siinä oli yksi kahtena versiona. Tasosta voi päätellä lähinnä sen, että ne oli kuvattu matalammalta tasolta....

Merjan ikioman Messiaan ulostekin varmaankin kelpaisi Merjan ruusupurkin lannoitteeksi... :)

Timo Suvanto kirjoitti...

http://www.geekosystem.com/lion-taxidermy/

Ottaen huomioon ruotsalaisten leijonan anatomian tuntemuksen on ihme, että vaakunaleijona on niinkin näköinen.